Suoraan sisältöön

Asiakaspalvelu: 014 266 0111
Muut yhteystiedot

Referenssejämme

Suurin asiakkaamme on 7 200 työntekijän Jyväskylän kaupunki. Kaikkiaan Työterveys Aallolla on 2 500 asiakasyritystä, joilla on yhteensä yli 32 000 työntekijää.

Työterveys Aallon toimialueena on Keski-Suomen kuntaa: Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Keuruu, Konnevesi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen. Turvaamme työterveyspalvelut toimialueellamme ja toimintaamme kehitetään koko maakunta ja sen elinkeinoelämä huomioiden.

MEISTÄ SANOTTUA:

"Työterveys Aalto edustaa uudenlaista lähestymistapaa työterveyteen konsultoivassa roolissaan. Työyhteisömme hyvinvointi lähti kehittymään, kun kymmenelle avainhenkilöllemme toteutettiin vuonna 2010 työhyvinvointikysely. Vahvuudet ja pullonkaulat ymmärrettiin paremmin sen jälkeen. Työtä häiritsevään meluun puututtiin heti. Olemme myös saaneet työvälineitä helpottamaan työntekoamme. Lisäksi työtavat ja säännöt ovat tulleet selkeimmiksi. Sairauspoissaolot ovat vähäisiä." Tuija Nieminen, Myyntipäällikkö, Kuntomaailma, Jyväskylä

"Näin maatalousyrittäjäpariskuntana on erityisen hyvä, että meillä on olemassa työterveyshuolto, joka säännöllisesti muistuttaa työterveysasioista. Omasta itsestä huolehtiminen kun välillä unohtuu työn touhussa. Olen erityisesti pitänyt konsultoivasta otteesta, jossa asioita katsotaan yksilöllisesti. Olemme saaneet opastusta oikeanlaisiin työtapoihin, työasentoihin ja suojautumiseen. Työterveyshoitajamme järjesti myös stressin tason mittauksen, jonka kautta pystyi kehittämään omaa työskentelymallia." Antti Hytönen, Maatalousyrittäjä, Konnevesi

Copyright © Työterveys Aalto 2012 Sivun alkuun